Ohessa lista kysymyksiä perustietojen lisäksi, joihin on hyvä miettiä vastauksia ja laittaa vastaukset meiliin kun ottaa yhteyttä ryhmäämme.

Ryhmäämme mahtuu monenmoisia osaajia ja erilaisia näyttelijöitä statisteista aina pääosan esittäjiin. Aikaisempi kokemus ei ole välttämätöntä ja tärkeää on sitoutua yhteiseen projektiin ja aito halu nähdä elokuva valmiina!
Kun tuotantoon lähtee mukaan, niin jokaisen panos on
hyvin tärkeä. Yhdenkin henkilön poisjääminen kesken produktion voi tuhota kymmenien ihmisten kuukausien
uurastuksen, eli mieti tarkkaan miten valmis olet sitoutumaan elokuvantekoon, ennen kuin otat tarjotun roolin/tehtävän vastaan.

Kuvaukset teemme pääsääntöisesti iltaisin ja viikonlop-
puisin johtuen siitä, että meillä kaikilla on päätyömme tai opintomme muualla. Maantieteelliset etäisyydetkään eivt ole este/ongelma, jos on aitoa halua sitoutua ja valmiudet matkustaa. Esimerkkinä täst: "Rites of Blood" elokuvan pääosan esittäjät olivat Tampereelta, Turusta, Salosta sekä Vantaalta ja silti aina paikalla kun kuvauksia teimme.

Nimiroolien esittäjät valitaan aina koekuvausten perus- teella, eli jokaisella on mahdollisuus päästä  yrittämään mihin tahansa sopivaan rooliin. Esim kolmen uusimman elokuvan pääosan esittäjät ovat hakeutuneet elokuvan tekoon mukaan sähköpostin kautta, eivätkä ole esiintyneet esim aiemmissa tuotannoissamme. Tämä tarkoittaa sitä, että wanhoilla näyttelijöillä ei ole etu- oikeutettua asemaa uusiin verrattuna kun elokuvia teem- me, mutta ainahan on tietysti ryhmän sisältä helpompi hakea uusiin rooleihin kun on tuttu ennestään, eli vaikka pääosaa ei välttämättä kohdalle ensi yrittämällä osuisikaan, niin jokaiselle halukkaalle henkilölle yritäm- me kuitenkin jonkun roolin/tekemistä ryhmästämme löytää!

(Muista olla rehellinen myös ilmoittamasi iän suhteen, sillä elokuvamme ovat sen verran rankkoja, että kaikkiin rooleihin/kohtauksiin ei voi ottaa mukaan alle 18 vuotiaita henkilöitä.)

 Liitä hakemukseesi seuraavat tiedot

Perustiedot:
Etunimi, Sukunimi, Ikä, Puhelinnumero sekä eMail osoite
Alle 18 -vuotiaiden henkilöiden tulee liittää mukaan myös vanhempiensa nimet sekä
puhelinnumerot, sillä haluamme varmistaa, että heillä on lupa tuotantoihimme osallistua

HUOM!
Liitä mukaan etu- ja sukunimesi! Nimimerkillä kirjoitetut hakemukset/kyselyt
siirtyvät automaattisesti roskapostin joukkoon ja niihin ei vastata!!!

Ensimmäinen kysymys:
Osaamisalueesi ja mitä voisit/haluaisit ryhmässämme tehdä:

Seuraavat kysymykset/ohjeet koskevat henkilöitä,
jotka haluavat ryhmäämme näyttelijöiksi/näyttelijättäriksi
-Miksi haluat mukaan produktioomme, ryhmäämme ja miten meidät löysit?
-Onko aiempaa kokemusta näyttelemisestä?
-Minkälaisissa produktioissa ja rooleissa olet esiintynyt?
-Jos saisit valita unelmaroolisi, niin mikä/minkälainen se olisi?
-Minkälaisessa roolissa et missään tapauksessa haluaisi esiintyä?
-Erityis kykyjä/lahjoja? (Pois turha vaati

Yleisiä kysymyksiä, jotka on pakko kysyä ottaen huomioon genremme:
-Voisitko esiintyä kohtauksessa, missä esiintyy runsaasti verta
 (käytämme kohtauksissamme oikeaa sekä tekoverta ja toisinaan myös mustikkakeittoa)
-Mitä et suostuisi tekemään kameran edessä (Huom, emme tee “aikuisviihdettä”)?
-Minkälaiset kuvausaikataulut sinulle sopivat parhaiten?
-Mitä haluat tietää meistä?
-Mahdollinen suosittelija ryhmämme sisältä?

HUOM!!!  Seuraavat 3 kysymystä eivät koske alle 18 vuotiaita henkilöitä, sillä tiettyihin  kohtauksiin
elokuvissamme voivat osallistua ainoastaan täysi-ikäiset henkilöt ja tästä emme suostu tinkimään!!!

HUOM!!! kaikki roolit eivät edellytä alla mainittuja asioita - ainostaan muutama ja harva (usein pääosat), mutta koska kyseessä on kauhuelokuva jossa mukana eroottisia vivahteita, niin joihinkin rooleihin ei yksinkertaisesti voi hakea, jos ei koe allaolevia asioita mahdolliseksi Elokuvissamme on edelleen paljon roolihahmoja jotka eivät edellytä vähäpukeisuutta tai veren kanssa tekemisissä olemista...)
-kohtaus, jossa roolihahmo esiintyy esim yläosattomissa  tai alusasussa?
-Eroottinen kohtaus, jossa roolihahmo esiintyy esim. yläosattomissa tai alusasussa?
-FullNude kohtaus? (Huom, teemme eroottista kauhuelokuvaa, emme pornoa, eli oikeita akteja elokuvissamme
 ei ole vaan kyseessä on ns. movie magic)

Vastattuasi näihin kysymyksiin, lähetä hakemuksesi meille ja otamme sinuun yhteyttä asap.

Näyttelijäksi hakeutuvan henkilön tulee liittää mukaan valokuva - IRC galleria linkki ei käy, sillä emme pysty
tallentamaan kuvaasi profiiliisi, joten lähetä kuva meilin mukana!
 

Kun olet täyttänyt huolella nämä kysymykset ja liittänyt kuvasi meiliin, niin ei muuta kuin postittamaan se osoitteeseen sami(a)bloodceremony.net

Huom! Jos olet alle 18 vuotias ja haluat mukaan ryhmäämme, niin kehoitamme sinua kertomaan asiasta hyvissä ajoin vanhemmillesi ja ohjaamaan heidät tutustumaan sivustoihimme, sillä kun otamme heihin yhteyttä, niin tulemme varmistamaan, että he ovat meihin tätä kautta tutustuneet.