Blood Ceremony Films on käynnistänyt 1800-luvulle sijoittuvan vampyyrielokuvan kuvaukset huhtikuussa 2010! Elokuva tulee olemaan englanninkielinen ja sen avulla suuntaamme vahvasti kansainvälisille markkinoille. Tämän elokuvan myötä elokuvaryhmä palaa myös takaisin juurilleen, sillä luvassa on synkeän kaunis vampyyritarina, joka hakee esikuvansa 1970 -luvulla tuotetuista brittiläisistä Hammer elokuvista ja muista sen aikakauden europpalaisista kauhuelokuvista.

Elokuvassa tullaan näkemään kotimaisten näyttelijöiden lisäksi kansainvälisestikin tunnettuja näyttelijöitä - yksi kiinnityksistä on
Eileen Daly, joka tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa Razor Blade Smile, Cradle of Fear (Cradle of Filth elokuva), Sacred Flesh, Kannibal, Darkness Surrrounds Roberta, Witchcraft, All About Anna (Produced by Lars Von Trier). Sen lisäksi että Eileen on tähdittänyt jo kahtakymmentä muutakin kauhuelokuvaa on hän tullut tunnetuksi myös Redemptionin kansikuvatyttönä sekä laulajana.

Luvassa on perinteistä kauhuelokuvaa kunnioittavaa kuvakerrontaa yhdistettynä graafiseen veren erotiikkaan ja kauhuun nykyaikaisin keinoin. Kummittelua, vampyyreitä, vanhoja kartanoita sekä hautausmaita sekä kauhuelokuvan tunnelmaa, jonka moni luuli jo kadonneen sitten Hammer elokuvien kulta-ajan.

  FROM BEYOND -sarjan tuotanto on käynnistynyt!

Blood Ceremony on tehnyt uuden alue- valtauksen aloittamalla kuvaamaan kummit- teluista, riivauksista, poltergeist- ja muista paranormaaleista ilmiöistä kertovaa sarjaa.

Tähän maailmaan teidät tulee johdattamaan asiaan vihkiytynyt tutkimusryhmä, jolla on tuke- naan historioitsijoita, meedioita, demonologi sekä runsaasti haastateltavia henkilöitä, jotka vievät katsojan rajan taakse ja maailmoihin, joita et toivonut olevan olemassa - tällä kertaa myös sinne, mihin muut vastaavat tuotannot ja ohjelmat eivät ole uskaltautuneet.

Luvassa on siis paljon enemmän, kuin kameran edessä kohoavia pölypalloja, narisevia lattia- lautoja ja puuportaita. Nämä henget eivät suostu kulkemaan valoa kohden, eivätkä ne halua sinulle tai perheellesi mitään hyvää. Ne ovat useinmiten katkeroituneita ja vihaisia ja halusitpa sitä tai et - ne ovat jo luonasi!!!

Klikkaa TÄSTÄ itsesi suoraan
From Beyondin omille kotisivuille...

  Blood Ceremonyn goes international - Succubus USA ensi-ilta 24.2.2009

Blood Ceremony Films tuotantoa kansainvälisille markkinoille kolmen ensimäisen elokuvan voimin!

Blood Ceremony Films ja Englantilainen Redemption Films on allekirjoittanut levityssopimuksen “Succubus”, “Rites of Blood” sekä “Desire of the Innocent Blood” elokuvien kansainvälisestä levityksestä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomalaista kauhua lähtee maailmalle DVD formaatissa ja ensimäisenä on vuorossa “Succubus” elokuvan USA julkaisu helmikuussa 2009. Lisää infoa Salvation Groupin kotisivuilta...

About REDEMPTION FILMS - Company having been formed in 1993 with the launch of our iconic film label Redemption. Redemption was a genuine ground-breaking film label which brought the works of Jess Franco, Jean Rollin, Dario Argento, Mario Bava, Bruno Mattei, Lucio Fulci, as well as numerous other films that had previously been banned as video nasties or that were just not available, to a wide mainstream audience. Redemptions highly distinctive black, white and red packaging became instantly recognizable on the shelves of retailers and Redemptions insistence on releasing films in their correct ratios, in their original language and, UK censors permitting, uncut, rapidly established Redemptions reputation among horror fans. Since its founding the Redemption label has gone through a variety of changes and challenges including having had more films banned by the BBFC than any other distributor (Bare Behind Bars, The Sadist of Notre Dame, Sadomania, Love Camp 7), launched in the United States, and generally striven to maintain its reputation and commitment to cutting edge and transgressive cult cinema. With 2008 seeing Redemptions fifteenth anniversary there is a lot more to come and more provocative and challenging surprises in store from this truly original label.